Olemme joukko isovanhempia jotka olemme hoitaneet lastenlapsiamme ja
tukeneet perheitä, kun he ovat apuamme tarvinneet. Yhteistyö on on sujunut
yhteisymmärryksessä lasten vanhempien kanssa.
Yhteiskuntamme on kuitenkin muuttunut lastemme kasvaessa ja perheet tarvitsevat yhä enemmän apua lastensa kanssa muuttuvien elämäntilanteidensa vuoksi. On tullut työttömyyttä, rikkoutuneita ihmissuhteita, sairauksia, mielenterveysongelmia ja huolia taloudessa. Lapsemme elävät yhteiskunnassamme tapahtuvien muutosten murrosvaiheessa, johon he eivät ole syyllisiä. Me isovanhemmat olemme opiskelleet ja tehneet töitä koko ikämme, yhteiskuntarakenteemme ei ollut silloin niin sirpaloitunut ja vaikeasti hallittava kuin nykyään. Ei siis mikään ihme että monet perheet voivat huonosti ja laskun siitä maksavat huostaan otetut lastemme lapset!
Kun lapsillamme ilmenee ongelmia syystä tai toisesta, ottavat he yhteyttä yhteiskuntamme luoman järjestelmän osaan - sosiaalitoimeen, siihen täydellisesti uskoen ja luottaen. Sosiaalitoimi on kuitenkin suuressa kriisissä, todella suurissa ongelmissa, sen toimintaan luottaminen on todellista arpapeliä, lastenlastemme kustannuksella .Sosiaalityöntekijöitä ei enää ammatti houkuta, sillä perheiden ongelmat ovat muuttuneet tässä sirpaloituneessa yhteiskunnassamme yhä monimutkaisemmiksi ja vaikeaselkoisimmiksi ja ratkaisuna siihen on tänä päivänä huostaanotto.
Me isovanhemmat elämme yhä vanhemmiksi ja pidämme itsestämme monin tavoin huolta, me voimme mainiosti omalta osaltamme auttaa näitä perheitä ja hoitaa lastemme lapsia, jotta he voisivat paremmin. Suurin ongelma on kuitenkin sosiaaliviranomaisten suhtautuminen meihin. Meiltä saatetaan kieltää huostaan otettujen lastenlastemme tapaaminen, vaikka siihen ei olisi minkäänlaista estettä. Lapset itkevät ikäväämme, joka saatetaan tulkita laitoksissa, perhe-, ja sijaiskodeissa lasten sopeutumattomuudeksi, käytöshäiriöiksi ja ties miksi, vaikka se on selkeää eroahdistusta. Myös lastemme lapset saatetaan erottaa toisistaan eri sijaisperheisiin. Eikö meidän isovanhempien rakkaus lapsenlapsiimme ole sosiaalitoimen mielestä minkään arvoista? Me emme häpeä huostaanottoa, sillä jossain tilanteessa se on ollut tarpeen ja se on saattanut pelastaa lastenlapsemme sen hetkiseltä tilanteelta. Me häpeäämme kuitenkin maamme lastensuojelun toimintaa joka vähättelee lastenlastemme hätää ja väheksyy läheisten lapsillemme antamaa turvaa. Kiintymyssuhteisiin eikä lasten tunne elämään huostaanoton yhteydessä kiinnitetä minkäänlaista huomiota.
Meistä moni on valittanut tapaamisoikeuden rajoittamisista kaikkiin mahdollisiin tahoihin, mutta useinkaan ne eivät siellä muutu vaan lastemme lapset jatkavat elämäänsä huostaan otettuina, yksinäisinä ja unohdettuina.
Me kysymmekin, mikä on lastensuojelun perimmäinen tarkoitus? Miksi huostaanottoja ei uskalleta purkaa? Onko sosiaalityöntekijät pestattu värväämään lapsia yksityisten perhepalveluyitysten lastenkoteihin ja yritysten kouluttamille perhehoitajille adoption kaltaiseen hoitomuotoon? Kuka on se viranomainen, tai mikä on se taho, joka ottaa vastuun lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista?
Lasten huostaanotto on tehty liian helpoksi, kun lapsi kerran huostaan otetaan, purkua on vaikea tehdä. Miksi vain 3% lapsista kotiutetaan?
Uusi laki isovanhempien oikeudesta saada tavata huostaanotettuja lastenlapsiaan astui voimaan 1.12.19, mutta ennenkin isovanhemmat ovat hoitaneet lastenlapsiaan ja elämä on jatkunut monen sukupolven yhteiselona. Valitettavasti raha on tullut lastenlastemme elämään ja heitä käytetään häikäilemättömästi hyväksi talouden nousun välikappaleina.
Lasku huostaanotetuista aikuistuvista nuorista tulee maksamaan heidän elämänsä, sillä jälkihoito ei toimi kaikkien nuorten kohdalla. Onko meillä varaa hukata yhtäkään lasta, yhtäkäkään nuorta?
Yhteiskuntamme on kuitenkin muuttunut lastemme kasvaessa ja perheet tarvitsevat yhä enemmän apua lastensa kanssa muuttuvien elämäntilanteidensa vuoksi. On tullut työttömyyttä, rikkoutuneita ihmissuhteita, sairauksia, mielenterveysongelmia ja huolia taloudessa. Lapsemme elävät yhteiskunnassamme tapahtuvien muutosten murrosvaiheessa, johon he eivät ole syyllisiä. Me isovanhemmat olemme opiskelleet ja tehneet töitä koko ikämme, yhteiskuntarakenteemme ei ollut silloin niin sirpaloitunut ja vaikeasti hallittava kuin nykyään. Ei siis mikään ihme että monet perheet voivat huonosti ja laskun siitä maksavat huostaan otetut lastemme lapset!
Kun lapsillamme ilmenee ongelmia syystä tai toisesta, ottavat he yhteyttä yhteiskuntamme luoman järjestelmän osaan - sosiaalitoimeen, siihen täydellisesti uskoen ja luottaen. Sosiaalitoimi on kuitenkin suuressa kriisissä, todella suurissa ongelmissa, sen toimintaan luottaminen on todellista arpapeliä, lastenlastemme kustannuksella .Sosiaalityöntekijöitä ei enää ammatti houkuta, sillä perheiden ongelmat ovat muuttuneet tässä sirpaloituneessa yhteiskunnassamme yhä monimutkaisemmiksi ja vaikeaselkoisimmiksi ja ratkaisuna siihen on tänä päivänä huostaanotto.
Me isovanhemmat elämme yhä vanhemmiksi ja pidämme itsestämme monin tavoin huolta, me voimme mainiosti omalta osaltamme auttaa näitä perheitä ja hoitaa lastemme lapsia, jotta he voisivat paremmin. Suurin ongelma on kuitenkin sosiaaliviranomaisten suhtautuminen meihin. Meiltä saatetaan kieltää huostaan otettujen lastenlastemme tapaaminen, vaikka siihen ei olisi minkäänlaista estettä. Lapset itkevät ikäväämme, joka saatetaan tulkita laitoksissa, perhe-, ja sijaiskodeissa lasten sopeutumattomuudeksi, käytöshäiriöiksi ja ties miksi, vaikka se on selkeää eroahdistusta. Myös lastemme lapset saatetaan erottaa toisistaan eri sijaisperheisiin. Eikö meidän isovanhempien rakkaus lapsenlapsiimme ole sosiaalitoimen mielestä minkään arvoista? Me emme häpeä huostaanottoa, sillä jossain tilanteessa se on ollut tarpeen ja se on saattanut pelastaa lastenlapsemme sen hetkiseltä tilanteelta. Me häpeäämme kuitenkin maamme lastensuojelun toimintaa joka vähättelee lastenlastemme hätää ja väheksyy läheisten lapsillemme antamaa turvaa. Kiintymyssuhteisiin eikä lasten tunne elämään huostaanoton yhteydessä kiinnitetä minkäänlaista huomiota.
Meistä moni on valittanut tapaamisoikeuden rajoittamisista kaikkiin mahdollisiin tahoihin, mutta useinkaan ne eivät siellä muutu vaan lastemme lapset jatkavat elämäänsä huostaan otettuina, yksinäisinä ja unohdettuina.
Me kysymmekin, mikä on lastensuojelun perimmäinen tarkoitus? Miksi huostaanottoja ei uskalleta purkaa? Onko sosiaalityöntekijät pestattu värväämään lapsia yksityisten perhepalveluyitysten lastenkoteihin ja yritysten kouluttamille perhehoitajille adoption kaltaiseen hoitomuotoon? Kuka on se viranomainen, tai mikä on se taho, joka ottaa vastuun lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista?
Lasten huostaanotto on tehty liian helpoksi, kun lapsi kerran huostaan otetaan, purkua on vaikea tehdä. Miksi vain 3% lapsista kotiutetaan?
Uusi laki isovanhempien oikeudesta saada tavata huostaanotettuja lastenlapsiaan astui voimaan 1.12.19, mutta ennenkin isovanhemmat ovat hoitaneet lastenlapsiaan ja elämä on jatkunut monen sukupolven yhteiselona. Valitettavasti raha on tullut lastenlastemme elämään ja heitä käytetään häikäilemättömästi hyväksi talouden nousun välikappaleina.
Lasku huostaanotetuista aikuistuvista nuorista tulee maksamaan heidän elämänsä, sillä jälkihoito ei toimi kaikkien nuorten kohdalla. Onko meillä varaa hukata yhtäkään lasta, yhtäkäkään nuorta?