Onko monellekkaan meistä tullut mieleen miten paljon tuotteita kauppoihimme tulee ulkomailta? Ananas-, ja tonnikalapurkkeja, monenlaisia hedelmiä banaaneista ja appelisiineista lähtien. Rusinoita, pähkinöitä, manteleita ja mitä kaikkea mahdollista. Olemme pitäneet kaupan runsasta tarjontaa itsestäänselvyytenä. Emmekö enää tiedosta miten paljon siellä on tuotteita ja tavaroita jotka kulkeutuvat maahamme tuhansien kilometrien takaa? Tarvitsemmeko me niitä kaikkia? Meidän tulee myöntää että olemme eläneet jo pitkään yltäkylläisyydessä ja paljon heitämme pois tuotteita, jotka eivät mene kaupaksi. Nyt tähän tulee väkisinkin muutos, ennemmin tai myöhemmin. Kotimaiset tuotteet hyllyillämme tulee lisääntymään. Toivottavasti alamme yhä enemmän hyödyntämään metsissämme olevia marjoja ja sieniä, jotka vain odottavat että ne sieltä poimittaisiin. Korona pistää meidät väkisinkin miettimään myös maailman tilaa. Ne rahat jotka käytämme ulkomailta tulevien tuotteiden kuljettamiseen, voisi yhtä hyvin käyttää maassamme jo olevien luonnontilaisten marjojen hyödyntämiseen. Asialla on monta puolta. Kun löydämme tavan jolla ne sieltä saa kerättyä, tuo luonnossa liikkuminen kaikille samalla hyvää mieltä ja virkistystä.
Mikään ei tämän pandemian jälkeen tule olemaan niinkuin ennen, meidän on muutettava totuttuja tapojamme, tahdoimmepa sitä tai emme.
Olemme kadottamassa luontoyhteyden, sekä yhteyden toisiin ihmisiin. Elämämme on muututtava, jotta tulevatkin sukupolvet saavat nauttia tästä suunnattoman ihanasta elämämme lahjasta.
Omat jutut
- Birgittan runolaarista
- huostaanotetut lapsemme
- Ihmisen asialla
- juhlien aikaan
- Kaarina myös ympäristön asialla :)
- Kokemuksia
- kommelluksia ja ajatuksia kaksosten kanssa
- Koronan kertomaa
- Kun rakkaus puhuu
- Metsä
- Mielipidekirjoituksiani
- Mikko Kiio ja lasten kädentaidot
- Muistoja elämäni matkalta
- Omia ajatuksiani ja mietteitäni
- Omni karhu
- Roskisnalle - ympäristön asialla
- Tietokoneen kanssa opettelua
- Vaikuta valinnoillasi!
- Yhdessä luonnon asialla
- Äitien osa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaikuta valinnoillasi!. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaikuta valinnoillasi!. Näytä kaikki tekstit
tiistai 28. huhtikuuta 2020
keskiviikko 2. toukokuuta 2018
Ahdistaako liiallinen kulutus?
Kauhisteletko
nykyajan kulutuskeskeistä elämää ja haluat siihen muutosta? Säälitkö jatkuvia
tunteettomia puunhakkuita? Jos sinua
huolettaa jatkuva metsien hävittäminen, lakkaa yksinkertaisesti ostamasta
wc-paperia, talouspaperia, kertakäyttötuotteita, lautasliinoja, kertakäyttövaippoja. Ahdistaako
ilmastonmuutos, lasten syntyyyden lasku? On monia asioita jotka ahdistavat
tämän päivän ihmistä ja luovat heille epätodellista tulevaisuuden kuvaa
teknologisine älylaitteineen ja tekoälyineen. Et voi osoittaa syyttävää sormea
hallitukselle, etkä muillekkaan päätöksentekijöille, muutos ole sinä itse! Yksi
esimerkki ihmisen toiminnan muutoksesta on
jo selvästi näkyvissä jota kovasti ihmetellään ja se on syntyvyyden lasku.
Tähän ei hallitus eikä maamme talousvaikuttajat
ole osanneet lainkaan varautua. Tähän ei ole kuitenkaan vaikea etsiä syitä. Työpaikkojen
jatkuva epävarmuus, asuntojen kalleus, yhä
lisääntyvä kaupunkirakentaminen ja
uutena toimintatapana perheiden
tilanteiden jatkuva tarkkailu jo neuvolasta lähtien. Huostaanottoja tapahtuu
yhä, osin väärin perustein. Kuka tähän maahan uskaltaa enää lapsia tehdä? Aivan
liian moni lapsi voi jo nyt pahoin, eikä lasten itsemurhista uskalleta puhua.
Hiljaiseksi vaiettuja asioita on niin paljon ja juuri nämä asiat ajavat ihmisiä
epätoivoon ja epätoivoisiin tekoihin. Jos olet huolissani veden tuhlaamisesta,
lopeta sen tuhlaaminen! Siirry mahdollisuuksien mukaan kuivakäymälän
käyttäjäksi, älä vedä vesivessaakaan joka käytön jälkeen ja vaikuta siihen että
vettä kuluu vähemmän vessaa vetäessäsi. Älä juoksuta vettä turhaan.Huolettaako
muovin kulutus? Lopeta muovikassien käyttäminen ja jätä muovit mahdollisuuksien
mukaan kauppaa, sillä tarvitset vain
tuotteen, et pakkausta. Älä osta
lapsille muovileluja, älä ainakaan uusia, kirpputoreilta löytyy hyviä leluja
lasten tarpeisiin. Mikä sinua huolettaakin, ole itse se muutos! Kävele,
pyöräile ja liiku, näin saat hyvää mieltä itsellesi ja autat luontoa
selviytymään sen jo todella suuriin mittasuhteisiin kasvaneista haasteista.
Näin olosi kevenee, elämänlaatusi paranee, saat lisää itseluottamusta ja voit
alkaa kertomaan tekemistäsi elämäntapamuutoksista muillekin. Näin, pienin
askelin kaikki hyvä lähtee kiertämään ja ehkä ihmiset uskaltautuvat meilläkin
alkaa tekemään lapsia. Lapsia ei haluta tehdä epätoivoa, tuskaa ja ahdistusta
vellovaan tilaan, jossa ei ole sijaa sille elämälle jota ihmiset haluaisivat
elää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Onko keskustelu muuttunut viestittelyksi?
Elämämme ei ole ollut tällaista kun vasta viime vuosien ajan. Tietotekniikka ei ole ennen hallinnut elämäämme niin paljon kuin nyt. Ennen t...