Ovatko perheemme eriarvoisessa asemassa keskenään?

Meillä ihmisillä on tunteet joita voimme sanoittaa, se tekee meistä muista kädellisistä poikkeavia.  Meille on luotu tunteet, jotta voisimme elää henkisesti  rikkaampaa elämää, tunteaksemme olemassaolomme syvimmän tarkoituksen. Olemmeko kuitenkin arvottaneet itsemme tunteittemme kanssa  niin, että arvomaailmaamme ei mahdu ne perheet ja lapset, jotka tarvitsisivat osakseen hyvyyttä ja rakkautta? Olemmeko vain  kuulleet  lastensuojeluilmoitusten huolestuttavasti vähentyneen, mutta emme ole valmiita auttamaan ja tukemaan näitä perheitä, kysymään heiltä miten he voivat?  Meillä on varaa tukea yrittäjiä ja etenkin nyt suuren kohun saaneita ravintoloita. Missä on koronaviruksen takia ahdinkoon joutuneiden perheille myönnettävä apu ja tuki? Ihminen on muuttunut kylmäksi ja tunteettomiksi näitä apua tarvitsevia perheitä kohtaan. Arvostamme vain tuottavuutta, näiden perheiden lapset tuottavatkin sijaisperheille, perhekodeille ja lastensuojelulaitoksille rahaa. Eikö näitä perheitä  kannata auttaa, koska silloin vain menetämme rahaa ja tuottavuutemme laskee? Eikö maamme päättäjät tunne häpeää, kun eivät halua tukea näitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä? Välitämme tietoa itsemurhien lisääntymisestä, mutta emme osaa tai halua auttaa näitä ihmisiä. Miksi? Meidän on kuitenkin hoidettava ihmisiä kun he sairastuvat toimimattoman järjestelmämme vuoksi. Milloin alamme elämään inhimillisyyden, rakkauden ja välittämisen aikaa? Onko raha ja valta viemässä meidät yhä syvemmälle eriarvoisuuden maailmaan?