Maailma tarvitsee rakkautta

Rakkaus on tärkein asia maailmassa, jota me kaikki tarvitsemme ja  janoamme. Rakkaus vie meitä eteenpäin ja sen avulla uskallamme tehdä mitä ihmeellisimpiä tekoja. Olemme menossa kohti välittävämpää ja suvaitsevaisempaa maailmaa, jossa vallitsee ymmärrys kaikkea olevaista kohtaan.  Rakkaus on ollut se maailmankaikkeuden voima ja  alkulähde, joka on antanut  elämälle sen tarkoituksen mikä elämällä on.

Me synnymme tänne rakastaaksemme ja välittääksemme kaikesta  mitä ympärillämme on. Parhaimmillaan rakkaus ilmenee pienen vastasyntyneen lapsen kohdalla, pientä avutonta ihmisen lasta ei vaan voi olla rakastamatta. Jokin siinä pienessä lapsessa meihin vetoaa. Lapset ovat rakkauden ilmentymiä.

Vain ja ainoastaan rakkaus pelastaa ihmiskunnan vääjäämättömältä tuholta. Rakkaus on meidän jokaisen sydämessä ja sielussa, kun sen vain antaisimme tulla näkyväksi. Muutos inhimilliseen elämään ja toisistamme välittämiseen lähtee meistä jokaisesta, sinusta ja minusta. Välittäminen vaatii tekoja, uskallusta nähdä ja muuttaa tämän päivän  totuttuja toimintatapoja. Onneksi näitä tekoja jo tehdään,   näille teoille on vain annettava enemmän tilaa, muuten en näe valoa ihmiskunnan selviämisessä.

Olkoon meistä jokainen  se muutos, joka johtaa meidät  sille tielle jota me ihmiskuntana haluamme kulkea. Omnia vincit amor.

Syntymäpäiväni mietteitä

25.5 on minulle merkittävä päivä. Näin silloin päivänvalon, sain oikeutuksen syntyä tähän maailmaan. Kaikille sitä oikeutta ei ole suotu. Tuo päivä on minulle merkittävä päivä.

Syntyessäni oli maailma  toisenlainen. Elettiin sodan jälkeisiä aikoja. Sinä vuonna kun synnyin loppui sokerin ja kahvin säännöstely. Nyt se tuntuu  oudolta ettei ennen syntymääni  saanut, nykyään niin tavalliseksi käyneitä ruoka aineita kuin kahvia ja sokeria ilman säännöstelyä. Ahvenanmaan lippu otettiin käyttöön ja Väinö Linnan Tuntematon Sotilas julkaistiin.

Aika kuluu ja ajat muuttuu…

Lapsuudessani en leikkinyt leluilla siinä määrin kuin tämän päivän lapset leikkivät. En syönyt valmisruokia, en käyttänyt kertakäyttövaippoja. Vaatteitani ei pesty pesukoneessa eikä astioitani pesty astianpesukoneessa. Vaatteeni eivät olleet ulkomailla tuotettuja merkkivaatteita, vaan äitini teki ne minulle itse. Niin taisi tehdä kaikki äidit, ompelivat itse lapsilleen vaatteet, niinkuin tuossa kuvassa olevat vaatteet ovat äitini ompelemia. Minua ei viety päivähoitoon aamuvarhaisella, vaan sain olla kotona äitini hoivassa. Siihen aikaan naiset eivät käyneet niin paljon töissä kodin ulkopuolella  kuin nykyään.

Kun olin lapsi, viljeltiin luonnonmukaisesti, ei käytetty pelloilla keinotekoisia lannoitteita, eikä silloin ollut lapsilla allergioita.

Kun olin lapsi luonto ei ollut turmeltunut, roskia ei ollut maassa eikä merissä muovia. Susia ei pelätty eikä sukupuutosta puhuttu mitään. Ei ollut kodinkoneita  eikä jääkaappia, oli komero johon puhalsi ulkoa kylmää ilmaa jostain kolosta. Ei ollut sähköhellaa, oli puuhella jossa lämmitettiin pesuvesi jolla pestiin astiat. Vesi kannettiin kaivosta sisään ja ulos, silloin ei vesijohtoverkosto ollut niin yleinen kuin nyt.  Ei ollut jätevesijärjestelmää.

Ei ollut liikennettä ruuhkaksi asti, kun ei ollut henkilöautojakaan siinä määrin kun nykyään.  Ei ollut kiirettä,  oltiin vähään tyytyväisiä. Kaikilla ei ollut puhelinta ja televisio oli harvinaisuus. Radio sentään taisi olla useammassa kodissa, kun se toimi myös pattereilla. Silloin posti kulki ja läheteltiin kirjeitä, kirjeissä ei ollut postinumeroita.

Kun olin lapsi ihmiset tapailivat toisiaan ja kävivät toistensa luona kylässä.  Vierailuja ei ilmoitettu etukäteen, sitä vaan tultiin kylään pitkienkin matkojen takaa. Vieraille tarjottiin  lauantaisin leivottua pullaa ja kuivakakkua sekä Hannatädin keksejä. Näin oli ainakin meillä. Kukaan ei kysynyt mikä oli niiden parasta ennen päiväys. Kahvi keitettiin kahvipannussa ja tee teepannussa. Kahvikuppeina oli pieni kuppi ja siihen kuului teevati /tassi. Teekupit oli teekuppeja.

Lapset leikkivät keskenään, eikä kukaan vahtinut missä he olivat ja mitä  tekivät. Polvet ja kyynärpäät olivat usein naarmuilla. Puhaltamalla paranivat useimmat vahingot. Lastensuojeluun ei ilmoitettu, jos joku lapsi oli hetkeksi hävinnyt näköpiiristä. Tukkapöllyä annettiin ja välillä nurkkaan laitettiin.

Aikuiset söivät lääkkeeksi Hota pulveria, joka sopi vaivaan kun vaivaan. Jos sydämestä otti niin otettiin Kamferi tippoja sydäntä virkistämään.

Itse sain kalanmaksaöljyä ja jotain vitamiinia.

Saunassa käytiin kerran viikossa ja silloin myös vaihdettiin vaatteet, ei niitä joka päivä vaihdettu.

Pesuaineita ei ollut kymmenittäin. Samalla saippualla pestiin vissiin kaikki paikat.

Ei ollut tietokonetta eikä internettiä.

Näitä kaikkia  asioita  pohdin näin syntymäpäiväni aikoihin.

Ennen oli ennen mutta nyt on nyt.  Ei kohtaa lapsuuteni vuodet tämän päivän lapsien elämää. Ei.

Tällainen on hyvä äiti

Millainen on hyvä äiti?

Sellainen,joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.

Tukee ja auttaa odottamatta vastapalveluksia.

Antaa sinun olla itsenäinen.

Hyväksyy tekemäsi päätökset.

Uskoo ja luottaa siihen,että pärjäät elämässä mitä vaan eteen tuleekin.

Halaa aina kun nähdään

Facebookista löydetty 

Liitän kirjoitukseeni muistojeni joukosta löytämän äitienpäivä piirustuksen <3

Digitalisaatio ja ihminen

Onko digitalisaatio viemässä ihmisiltä tunteet? Viekö virtuaalimaailmassa eläminen meidät yhä kauemmaksi toisistamme? Olemme fyysisesti olemassa, mutta jäämme vaille toisen ihmisen läheisyyttä, kosketusta ja empatiaa. Mihin tämä toisistamme vieraantuminen voi pahimmillaan johtaa, emmehän ole ennen eläneet ihmiskunnassa  tällaista  aikakautta. Voimme keskustella ihmisten kanssa internetin välityksellä ympäri maailmaa, mutta samanaikaisesti saatamme olla yksinäisempiä, enemmän kuin koskaan historiamme aikana. Olemme varustaneet elämämme,  salasanojen,  tunnuslukujen ja puhelinnumeroiden maailmaan, mikä tuntuu välillä varsinaiselta selviämistaistelulta. Mikä on sitten tämän päivän ihmisen elämän tarkoitus?  Ihmiset eivät enää kohtaa toisiaan,  tämä jo näkyy  ihmisen pahoinvoinnissa. Meitä ei  ole luotu elämään virtuaalitodellisuudessa ja monenlaisten tekniikkaa sisältävien härpäkkeiden keskellä. Kun ihminen voi huonosti, toisella ihmisellä ei ole aikaa tai kykyä korjata toista ihmistä, mutta korjaamme kuitenkin innolla näitä tekniikkaa sisältäviä vempaimia! Olemme saaneet nähdä  kuinka ihmiset kuvaavat kännyköillään  toisen ihmisen hätää ja levittävät sitä someen, ymmärtämättä itse auttaa apua tarvitsevaa ihmistä. Miten digitalisaatio ja yleensä kaikki koneiden välityksellä elettävä elämä vaikuttaa tunne elämäämme? Tutkiiko sitä kukaan? Lapsetkin joutuvat jo pienestä jo  pitäen elämään maailmasssa, jossa häntä vartioivat itkuhälyttimet ja kännykät. Kun itselläni oli lapsuudessa vaikeaa ja yksinäistä, menin metsään. Puhuin metsän puille ja kukkasille. Vasta nyt aikuisena olen ymmärtänyt miten suuren lohdun luonto minulle antoi. Siellä ne metsän puut kuuntelivat huoliani ja voin vapaasti hypistellä puiden lehtiä ja pysähtyä katsomaan yksinäisen muurahaisen taivallusta.  Vanhempani  eivät olleet huolissaan missä minä olin.

Nyt lapsemme hyväilevät tietokoneiden ja kännyköiden nappuloita ja ovat yksinäisempiä kuin koskaan ennen. Tätäkö me haluamme?

Huostaanotetuilta lapsilta on pyydetty anteeksi

Tässä Juha Rehulan anteeksipyyntö vuodelta 2016.

Suosittelen kuuntelemaan.

https://www.youtube.com/watch?v=Nkhgg9ppetI

Ja mitään ei ole tapahtunut.
Hapeä Suomi!!!

Mietteitä äitienpäivän lähestyessä

Äitienpäivän lähestyessä

Sana äiti on luokiteltu maailman kauneimmaksi sanaksi. Vietämmekin  taas äitienpäivää, jolloin äidit saavat lasten käsintehdyt kortit ja aamukahvit sänkyyn. Monet pienet kädet käpertyvät äidin kaulaan. Äiti on lapsen tärkein ensimmäinen kontakti, äiti hoivaa, imettää ja valvoo lapsen unta. Näinhän sen pitäisi olla. Tänäkin päivänä tuhannet lapset voivat kuitenkin vain unelmoida äidistään, sillä liian moni lapsistamme  viettää äitienpäivän  huostaanotettuna poissa kotoa, sijaisperheessä, perhekodissa tai lastensuojelulaitoksessa. Perheet kohtaavat tänä päivänä monia ongelmia. Mielenterveysongelmat vievät monen äidin mennessään, he eivät enää jaksa. Onko se kuitenkaan  oikea tapa auttaa heitä, ottamalla heiltä lapsi pois? Ongelmat voivat olla  työttömyydestä johtuvia, yksinäisyyskin  aiheuttaa myös  monenlaisia ongelmia.

Äitejä pitäisi tukea enemmän, että he saisivat pitää lapsensa. Monilla lapsilla  on myös isovanhemmmat  ja muita läheisiä jotka voisivat auttaa perhettä.

Mihin yhteiskuntamme on menossa? Lapsetkin nähdään järjestelmässämme  tuottavina yksilöinä, onko se oikein? Lapsia syntyy yhä vähemmän, kun monen pelkona on jaksaminen ja toimeentulo lapsen kanssa.

En allekirjoita sitä että suomi olisi onnellisten ihmisten maa. Se on vain  harvojen  etuoikeus.

Kaikki te jotka  lasten asioista päätätte, miettikää mitä voisitte tehdä äidin ja perheen hyväksi, että  lapsia ei riistettäisi pois kotoa. Lapsen itku ja ikävä ei kuulu teidän korviinne, mutta se kuulu äidin ja läheisten korviin rikkoen heidän sydämensä. Moni läheinenkin menettää mielenterveytensä tai ainakin jää osin työkyvyttömäksi nähdessään lasten ja perheen hädän kun  heille tehdään myös yhteydenpitorajoituksia. Monet läheisistä eivät siis saa nähdä lasta huostaanoton aikana, eivätkä pitää lapseen mitään yhteyttä ja  se on täysin vastoin lastensuojelulakia! Eikö kukaan ajattele miten tämä lapsen psyykeeseen  vaikuttaa? Lastensuojelu nielee miljardin vuodessa, miksi tästäkään ei puhuta? Näistä asioista on kirjoiteltu vaikka kuinka paljon, missä on päättäjiemme inhimillisyys näitä lapsia ja heidän perheitään kohtaan? Häpeä Suomi!