Runoja elämästä ja koronasta

Kirjoitan tähän  runoja, jotka ihan yllättäen alkoivat sisälläni syntyä. Ne vain pyrkivät sisältäni ulos.
Pysäyttäviä hetkiä runollisten ajatusteni kanssa. En keksi niihin otsikoita, sen voitte kehitellä mielessänne. Runoja saa vapaasti jakaa jos siltä tuntuu.


Runosuoneni alkoi sykkimään,
kun tuo pieni virus sai meidät pysähtymään,

Luonto kutsuu nyt meidät yhteyteen,
tuohon suureen ykseyteen.

Vain luonto voi meille tarjota sen,
tuon kaikkein kauneimman elämyksen.

Luonto meitä nyt yhdistää,
ja kiireen keskeltä pysäyttää.

Et ole yksin sa ihminen,
tuli luonto nyt meille kertomaan sen.




Ihmiskunnan unen aika on lopussa,
Aika on nyt herärä
ja voimia kerätä.

Uuteen aikaan kiehtovaan,
luonnon äärellä olevaan.

Luonto meidät nyt hiljentää,
elon taistoa miettimään.



Katsokaamme luottavaisesti tulevaisuuteen,
olemme siirtymässä aikaan uuteen.

Aikaan jossa kohtaamme ihmisen,
löytäen toisiimme luottamuksen.

Yhteyden luontoon kiehtovaan,
kaikkeen ympärillämme olevaan.

Ymmärrys sisällämme hiljaa lisääntyy,
rakkauden syliin pysähtyy.

Kuinka kaunis onkaan maailmamme tää,
kuinka hyvältä tuntuukaan elää!

Tuo pieni virus meitä muistuttaa,
ei elämää tuhlata saa.

Avatkaamme sydämemme rakkauteen,
tuohon elämää suurempaan tunteeseen.



Huomaatteko mitä on tapahtunut,
kulutuksen valo on sammunut.

Lentokoneet yllämme hiljentyneet,
ihmiset koteihinsa jähmettyneet.

Yksi pieni virus sen teki,
että ihminen ympärilleen näki.

Ei ole ihminen valtias maan,
tuo pieni virus tuli sitä todistamaan.

Täytyy ihmisen etsiä uusi tie,
joka  kohti elämää vie.


Luontoa pitää kunnioittaa,
kun se hiljaisesti meitä nyt varoittaa.





Älä sinä ihminen huoli,
istu alas ja ota tuoli.

Kaikki on nyt hyvin,
meillä on rauha syvin.

Huolia ei kannata mukana kuljettaa,
se meitä vain satuttaa.

Katso lintuja taivaan,
ei heillä murhetta vaivaan.

Kukaan ei tiedä mitä huominen tuo,
menkäämme siis toistemme luo.

Olkaamme toisillemme ystävällisiä,
keskenämme ihmisiä.

Meille on annettu elämä elettäväksi
sen tarkoitus meidän tehtäväksi.

Luonto meidät nyt pysäyttää,
mieti mikä on sinulle tärkeää.

Kuuntele laulua lintujen,
olet niin pieni sa ihminen...




Kukaan ei ole koronalta suojassa,
ei edes se jolla on rahaa kukkarossa.

Nyt ei  rikkaita köyhistä  erotella,
olisko ihmisen aika jo ajatella.

Ei raha meille onnea tuo,
ei vauraus vie ihmisen luo.

Nyt on pysähtymisen aika,
virukseen ai auta mikään taika.

Ainoa mikä tänne jää,
on rakkaus mikä meidät yhdistää.

Rakkaus on ainoa ihmiskunnan tie,
joka elämäntarkoituksemme perille vie.






Tiedättekö mitä on tapahtunut,
ihmisen valta on kadonnut.

Pieni virus meitä opettaa,
pitää matkustaminen  lopettaa.

Uusi aika on nyt ovella,
luonto siitä muistuttaa todella!

Se pistää meidät nöyräksi,
eikä jätä ketään kylmäksi.

Ottakaamme kuitenkin rennosti
luonto hoitaa meitä upeasti.

Se mielemme virkistää,
se meidät yhdistää.

Luonto  uskoa antaa,
ja eteenpäin meitä kantaa.

Kunnioita siis luontomme tilaa,
äläkä sitä enää pilaa!

Katso muurahaisen työn tohinaa,
kuuntele puron solinaa.

Hengitä ilmaa raikasta,
kun lentokoneetkaan ei täytä taivasta.