Meidän vanhukset ja lapset

Rahan valta vie ihmistä yhä kauemmaksi  ihmisyyden lähteiltä. Kun valta ja ahneus astuu ihmisen sydämeen, ei empatialla ja inhimillisyydellä ole siellä silloin sijaa. Tilalle astuu kylmä ja tunteeton ihmisen kuori, vailla minkäänlaista tunnetta heikompiosaisia kohtaan. Meitä vanhuksia on tulossa koko ajan lisää kun ikäluokkamme vanhenee. Meidän on lähdettävä muuttamaan hoitokäytäntöjä, sillä moni  eläkeläisistä jo pohtii omaa tulevaisuuttaan. Muutos lähtee meistä itsestämme! Seuraavaksi on lähdettävä tutkimaan lastemme olosuhteita laitoksissamme. Aivan liian moni lapsi on myös rahan ja vallan välikappaleena sijaisperheessä tai laitoksessa, ilman läheisten turvaa. Kukaan meistä ei halua  että lapsemme mieli rikotaan vain sen vuoksi, että hoitolaitoksissa on pulaa lapsista. Aivan liian monen lapsen läheinenkin on rikottu toimimattoman lastensuojelun vuoksi. Seuraavaksi valtiovallan on lähdettävä tutkimaan lastensuojelulaitoksia. Lastemme nimi on tänään – ei huomenna!

                                                                                                                                                                    

Maailmassa on myös kauneutta

Maailmalla tapahtuu kaiken aikaa ikäviä asioita, niin kuin myös omassa maassamme. Maailmasta on tullut lohduton paikka. Me voimme kuitenkin  itse pyrkiä vaikuttamaan siihen ettemme anna kaikkien ikävien asioiden kääntää katsettamme pois siitä hyvästä mitä ympäriltämme löytyy. Kun alamme nähdä enemmän valoa, hyviä ja kauniita asioita ympärillämme, niin niitä alkavat näkemään muutkin.  Elämme muutosten aikaa. Meidän on opittava näkemään ympärillämme oleva luonto ja sen kauneus. Pihapuissa iloisesti hyppivät linnut. Eläinten jäljet lumessa, auringon valo  valkoista hankea vasten. Pian tulee kevät, lumet sulavat, päivät pitenevät ja luonto herää eloon. Nyt on  talvi  kauneimmillaan, olkaamme iloisia että meillä on lunta. Meillä on paljon myös hyviä asioita, muistetaan se!

Mihin tarvitsemme jätteitä?

 Jäte on teollisuustuotannon sivuvirta, jota on syntynyt siitä lähtien kun teollistumisen aikakausi alkoi. Ensimmäisinä kehitetyt ihmisen elämää helpottavat  laitteet kuten puhelin, kamera, lamppu, polkupyörä, auto, lentokoneet ja muut tarve-esineet ja kulkuneuvot päätyvät lopulta  jätteiksi. Näin ihmisen toiminnan  seurauksena kehittyi myös jätehuolto.  Toimiva jätehuolto tosin kehittyi paljon myöhemmin, vasta viime vuosikymmenen loppupuolella. Tähän ikävä kyllä herättiin liian myöhään, koska esimerkkinä merissämme makaavat laivat ovat aiheuttaneet ongelmia merissämme jo pitkään. Ihmisen ajattelemattomasta toiminnasta ovat kärsineet   myös   merien eliöstö ja kasvusto koralleineen.  Aivan viime  aikoina on huomattu suhteettomiin mittasuhteisiin paisunut muovin määrä merissämme. Juuri  tehdyn tutkimuksen mukaan myös maaperässämme on muovia. Olemme käyttäneet maapallon luonnonvaroja  tehdäksemme elämästämme mukavan, helpon ja itsellemme mielekkään. Emme ole lainkaan ajatelleet miten luonnon  itsesäätely toimii.  Nyt viimeistään on ajattelun ja  toiminnan paikka. Käsitykseni mukaan jokainen tietää mitä voisi maapallon tilan edistämiseksi tehdä, jos sillä on enää vaikutusta. Maassamme vallitseva köyhyys onkin näin ollen hyvä asia. Vähävaraiset ihmiset kun eivät voi ostaa jatkuvasti uusia puhelimia, ei lentää, ei edes ajaa autolla, ei ostaa uusia hyödykkeitä. Globaali köyhyys taas ajaa ihmiset tekemään asioita joita he eivät haluaisi tehdä, mutta sosiaaliturvan puuttuessa heidän on pakko. Tällainen työ on esimerkiksi hyötykäyttöön sopivan muovin kerääminen kaatopaikoilta ja elektroniikajätteen talteen otto epäilyttävin keinoin, jätteet joita länsimaissa tuotetaan. Nämä ihmiset sairastuvat, moni jo lapsena ja kuolevat jätteiden keräämisen seurauksen aiheuttamiin sairauksiin. Ilmastoahdistus on vakava asia ja se voi  vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn lamaannuttavasti. Nyt on siis aika meidän jokaisen toimia, jotta ihmiskunta selviytyy ja saa jatkaa olemassaoloaan täällä toistaiseksi kauniilla planeetallamme.

Ei ole oikein että meidän on kulta ja kimallus – ja lapsille jäävät vain tuhkat.

Tämä roskapussi löytyi polttokelpoisen jätteen seasta. Kukat voi kompostoida tai ne kuuluvat biojätteisiin. Ihmisillä on vielä paljon opettelemista jätteiden lajittelussa.

Huostaanotettujen lasten perheitä on autettava!

Pakolaiskeskustelua on käyty vuosikausia. On ymmärrettävää että heitä on autettava, ja varsinkin lapset on saatava pois sodan jaloista. Yhtä ja oikeaa  ratkaisua tähän ongelmaan ei kuitenkaan ole. Jokainen ihminen kun  on oikeutettu elämään inhimillistä ja turvattua elämää, ilman henkensä menettämisen pelkoa.  Siihen taas vaikuttavat sodat, valtioiden väliset ristiriidat, joihin me emme välttämättä   voi vaikuttaa. Pakolaiskeskustelun alle on kuitenkin jäänyt omassa maassamme väärin perustein huostaanotetut lapset. Näiden lasten määrä ei ole niin suuri, ettemmekö pystyisi  näitä lapsia ja perheitä auttamaan,  mutta miksi emme puhu näistä lapsista? Meidänkin lapsemme  itkevät ikäväänsä ja kaipuutaan omiin läheisiinsä, joskin eri lähtökohdista. Näillä lapsilla on vanhemmat tai läheisiä, jotka olisivat valmiita auttamaan lasta perheolosuhteiden niin vaatiessa, mutta miksi  heille ei anneta siihen mahdollisuutta niin kuin laissa määritellään? Miksi unohdamme oman valtiomme sisällä olevat lapset? Olen kuullut monia tositarinoita siitä, kuinka lapset itkevät läheistensä perään, mutta heitä pidetään  laitoksessa, missä lapselle täysin vieraat ihmiset hoitavat heitä. Nyt kun meillä on eduskuntavaalit edessä, toivon että kansanedustajiksi aikovat puuttuisivat tähän  huomattavan suureen epäkohtaan maassamme. Uskallan väittää ettei maassamme  noudateta sen kummemmin lastensuojelulakia, ainakaan kaikilta osin https://stm.fi/lastensuojelu kuin lasten oikeuksiakaan https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/sopimus-lyhennettyna/.  Tässä Suomen Unicefin vastaus kysymykseeni  liki yhdeksän vuotta sitten. Perhekodit ja sijaisperheet saavat suuria summia lasten hoidosta, eikö näillä rahoilla voisi auttaa apua tarvitsevia perheitä? Miksi meillä ei ole perheiden auttamiseen tarpeeksi rahaa?  Koko maailma elää muutenkin suuren murroksen alla, ilmastonmuutos ja epävarmuus taloudessa lisää myös lastemme kärsimyksiä ennestään. Nostaisimmeko arvoomme inhimillisyyden, ymmärryksen ja toisistamme välittämisen, niin kuin myös lakien noudattamisen? Lapsemme ovat tulevaisuutemme rakentajia, mutta heille on ensin luotava hyvä elämän perusta, mistä lähteä elämään. Kansanedustajaksi haluava, ota teemaksesi lapset ja heidän tulevaisuutensa, niin saat ääneni!

Ja niin joulu joutui

Joulun aikana on monenlaista touhua ja tohinaa, meinaa ihan sen sanoma unohtua. Kaikkea pitäisi olla ja kaikkea pitäisi ehtiä tekemään. Otin jouluun varaslähdön ja vietimme sitä pitkästä aikaa kaikki läheiset yhdessä. Joulun tunnelmasta  on jotain ajansaatossa peruuttamattomasti  muuttunut, lapsuuden joulun tunnelmaa ei enää tavoita. Se rauha, jännitys, kiireettömyys ja tuoksut ei tavoita  tämän päivän ihmistä. Pyhää, sydämen sopukoissa aistittavaa lämpöä ja herkkyyttä on vaikea   tavoittaa. Kiireiseksi  ja materialistiseksi tavaran palvonnaksi  muuttunut elämänrytmimme on vaikuttanut myös joulun sanoman herkistävään  kokemiseen.

Kaikesta huolimatta aika pysähtyi hetkeksi ja lapsenlapset koristelivat täytekakun sydämillä joulun kunniaksi. Onneksi saimme valkean kirpakkaan pakkasen mukaan joulun tunnelmaan.

Ja kaikilla hyvä tahto.

Lapset haluavat tietää ilmastonmuutoksesta!

Lapsista se kaikki alkaa,

mutta kun ei ole heillä  valtaa!

Miten me lapsia kuuntelisimme,

miten  valtikan heille antaisimme?

Miten tulevaisuudesta heille kertoisimme,

miten uskoa heidän elämäänsä antaisimme?

Minä löysin sen oikean avaimen,

jolla avaamme oven sen!

Minkä takana valtikka ylväästi seisoo,

minkä takana lapset valvoo!

Sen valtikan omistajat tapasin Salossa - torilla hyvän mielen,

nämä lapset veivät Roskisnallelta kielen!

Me haluamme ympäristön oppia – tai jotain sinne päin,

lapset sanoivat minulle näin.

He piirittivät minut kokonaan,

pysäyttivät kysymystensä tulvallaan!

He eivät rauhaan minua jättäneet,

lapset olivat niin päättäneet!!!

Me haluamme olla pelastamassa maailmaa,

me haluamme ilmastonmuutokseen vaikuttaa!

Lapset minulle niin paljon kertoivat,

ilosta puhkuen puhuivat!

Miten kivoja käsitöitä koulussa tehdä saa,

ja miten kiva ope meitä opettaa <3

Näin ympärilläni tulevaisuutemme valon,

näin viattomien lasten katseen palon!

Kuinka he tenttasivat  Nallea ihan kamalasti,

Nallen sydän pomppi niin riemuisasti!

Lasten antama toivo tulevaisuudesta,

antoi Nallelle uskoa elämäntavasta uudesta.

Planeettamme vielä pelastuu - me näemme sen 

toivo näkyi katseissa lasten silmien

Linnan Juhlat Salossa

Olipa Salossa ihanat itsenäisyyspäivän juhlat! Sain kunnian olla siellä itse kutsuttuna mukana. Tilaisuuteen sai ottaa avecin mukaan, mutta minä menin sinne yksin. Juhliin tulleiden määrä oli suurempi kuin odotettiin, itse en tiedä paikalla olijoiden määrää, mutta paljon heitä oli. Ja se tunnelma! Kun tanssit alkoivat pääsin lattialle pyörähtelemään! Nämä ihmiset osasivat iloita ja ottaa hetkestä kiinni! Jos olisin ollut tavallisissa tansseissa, olisin saanut olla seinäruusuna, niin kuin usein nuorena sain olla. Mutta näissä juhlissa ei kukaan jäänyt kylmäksi. Esiintymislavalta sai kuulla erilaisten oppijoiden esiintymisiä täydestä sydämestä. Meillä muilla ihmisillä olisi paljon opittavaa näistä ihmisistä, joiden    elämänilo on luontaista ja vapautunutta. On  voimaannuttavaa nähdä kuinka  Salon Ihme ja Kumman vetäjät Jorma Nurminen  ja Armi  Julkunen  jaksavat tehdä tätä niin tärkeää työtä näiden ihmisten työllistämiseksi. Juhlista jäi hyvä mieli ja ennen kaikkea sen vapautuneesta ilmapiiristä. Suomen on aika hyväksyä kaikki  vammaiseksi luokitellut ihmiset mukaan elämään ja kokemaan työniloa. Kuka meistä lopulta on normaali?

Elämän inventaario

Minun on pakko muuttaa pienempään tai paremminkin halvempaan asuntoon. Asumisen kalleus pakottaa tekemään ratkaisuja, joskus kipeitäkin. Niiden ratkaisujen aika on nyt. Olen tähän päivän asti kuljettanut vanhempieni huonekaluja mukanani  asunnosta toiseen, elämäntilanteesta toiseen. Matkan varrella on tavaroita  hävinnytkin. Mikä merkitys loppujen lopuksi on tavaralla? Miksi kiinnymme tavaraan ja materiaan? Jotain voi tietenkin aina säilyttää, mutta jostain on käytännön syistä pakko luopua. Ainoa mitä loppujen lopuksi tarvitsemme kuljettaa mukanamme, on sydämeemme  kätketyt iloa ja elämänvoimaa antavat muistot. Niitä voimme kantaa mukanamme kaikissa elämänvaiheissa ja ammentaa niistä uskoa tulevaan. Kaikesta muusta voimme luopua. Onneksi minulla on aikaa koko tämä joulukuu  kokea tämä luopumisen tuska. Aloitan taas kerran uuden elämänvaiheen ja poistan elämästäni kaikki ne vanhat asiat joita en enää tarvitse. Ehkä se antaa myös tilaa uudelle ja vapaammalle elämälle, ilman tavarapaljouden kahleita.

Onnea sinulle siihen Birgitta <3

Uuden lumen aikaan

Avaan verhot ja katson ulos avautuvaa uutta lumista  maisemaa. Puhtaan valkoinen lumi peittää maan. Luonto on pukeutunut uusiin vaateisiin, peittänyt alleen menneen syksyn, ainakin hetkeksi. Valkoinen puhdas  lumi leijailee maahan avaten meille taas uuden mahdollisuuden aloittaa alusta. Elämä on tässä ja nyt, ei eilen ei huomenna vaan tänään.  Luonto on avain sisäiseen rauhaan, jota tänä päivänä yhä useampi meistä etsii. En kaipaa ympärilleni tavaroita, en tarvitse niitä. Mitä niillä tekisin? Luonto antaa sen kaiken mitä tarvitsen, uskon ja luottamuksen tulevaan. Lumen päivänä olen uudistunut. Lähden ulos.

Mielen hyvinvointi on tärkeä asia!

Mielenterveys ja mielen hyvinvointi ei ole irrallinen asia, mieli on osa ihmistä, ihmisyyttä. Maailmamme on muuttunut niin paljon, elämä on muuttunut selviytymistaisteluksi. Meidän pitäisi aina vaan jaksaa kaiken aikaa yhteiskunnassa muuttuvien asioiden keskellä. Monet asiat muuttuvat niin nopeasti, ettemme tahdo pysyä niiden perässä.  Ihminen on  kokonaisvaltaisesti tunteva ja jokainen meistä on erilainen yksilö. Meitä  kuitenkin vaaditaan  jaksamaan samalla tavalla. Työelämä ei huomio tarpeeksi herkkiä ja tunteilla eläviä   ihmisiä, ihmisiä joilla olisi annettavaa työyhteisöön. Työntekijät nähdään pelkästään tuottavina yksilöinä, ei ihmisinä joilla olisi annettavaa työpaikan hyvinvoinnille. Työ kuin työ olisi kuitenkin mukavampi tehdä jos työpaikalla vallitsisi rento ja avoin ilmapiiri. Hyvinkin pienillä teoilla voi olla työviihtyvyyteen ja mielen hyvinvointiin positiivisesti vaikuttavia tekijöitä. Taukohuoneen viihtyisyyteen ei tarpeeksi panosteta. Muistan erään työpaikan kahvihuoneen jonne  oli piirretty seinään kaunis puu ja sen oksiin oli kiinnitetty pysäyttäviä aforismeja. Mieli keveni aina tauolle mennessä, vaikka työ oli vaativaa ja raskasta. Tarvitsemme täydellisen muutoksen työpaikoilla viihtymiseen, työpaikkojen ilmapiirin muuttumisessa positiivisemmaksi ja iloisemmaksi. Miten hyvältä tuntuisikaan kun joku hieroisi hetken aikaa hartioita tauon aikana. Miten hyvältä tuntuisi kuunnella hetki rauhoittavaa musiikkia. Miten tekisi hyvää ottaa tauolla torkut. Monilla meistä on vaikeaa ihmissuhteiden viidakossa, taloudellisen tilanteen  ahdingossa. Pienillä teoilla voimme luoda hyvää mieltä toinen toisillemme. Pysähdy ja kuuntele. Kosketa. Ole läsnä.  Voit olla päivän tärkein kontakti toiseen ihmiseen. Ei se mielen hoitaminen sen kummempaa ole. Se on meidän kaikkien tehtävä. Sinun ja minun.

Yhteiskuntamme vaietut asiat

Lasten kiintymyssuhteet unohtuvat huostaanotoissa

Miksi lasten  huostaanotot ovat  vaiettuja  asioita yhteiskunnassamme? Usein sanotaan että huostaanotot ovat yksittäistapauksia, eikä niitä voi kommentoida, kaikki huostaanotot  ovat kuitenkin  yksittäistapauksia. Ei ole olemassa kahta samanlaista tapausta, perheet kohtaavat hyvin erilaisia ongelmia, on  sairauksia, työttömyyttä, alkoholismia, mielenterveysongelmia.  Ongelmat olisivat kuitenkin hoidettavissa eri tahojen yhteistyöllä, ei pelkästään lasten huostaanotoilla. Nämä viattomat  lapset kärsivät eniten maassamme joutuessaan eroon läheisistään, yhteiskunnan osaamatta lainkaan  ajatella lapsen henkistä hyvinvointia. Jokainen voi kuvitella miltä tuntuu lapsesta, joka iltaisin nukkumaan mennessään, painaessaan pään tyynyynsä, itkee tukahdettua ikäväänsä, jopa ilman rakasta unileluaan. Vanhemmat tarvitsevat myös apua, ei yksistään lapset. Perhe on yhteiskunnan ydin yksikkö, perheet luovat yhteiskunnan, jos perheet voivat huonosti, on perheitä autettava. Peräänkuulutamme  suureen ääneen  lasten oikeuksia, mutta emme niitä käytännössä toteuta. Mitkä ovat perheen oikeudet?  Lapset eivät voi hyvin ilman yhteyttä perheeseensä ja läheisiinsä, kun huostaanoton yhteydessä liian usein katkaistaan suhde heihin  todella epäinhimillisellä ja lasta loukkaavalla tavalla. Esimerkkinä olkoon valvotut tapaamiset 4h kuukaudessa. Voiko tällaista ymmärtää? Lapsellakin on tunteet  läheisiään kohtaan, ilman läheisten turvaa, syliä ja halauksia lapsi ei voi elää ihmisarvoista elämää. Myös lapsesta erotetut läheiset kärsivät ja ongelmat leviävät  näin laajemmalle. Näemmekö lapset vain rahaa perhekoteihin ja sijaisperheisiin tuottavina yksilöinä, perhekodit ja sijaisperheet voivat hyvin, mutta perheet voivat huonosti. Lasta ei voi erottaa perheestään ja läheisistään kuin esinettä, lapselle on erityisen tärkeää luoda kiintymyssuhde jo varhaisessa vaiheessa vanhempiinsa ja muihin läheisiin. Outoa on myös että perheestä saatetaan ottaa huostaan vain yksi lapsi ja muiden asuessa kotona. Lapsi ja hänen tunne elämänsä sivuutetaan ja  unohdetaan mitä suuremmassa määrin. Perhekodeissa voidaan jopa sanoa ettei lapsi kestä nähdä läheisiään, koska sen jälkeen lapselle jää suunnaton ikävä. Suomineidon helmat liehuvat ja luovat kylmyyttä ja tunteettomuutta ympärilleen,   inhimillisyys on katoamassa. Lasten syntyvyys alenee, eikä mikään ihme. Lastenhoidon laiminlyönnistä on helppo tehdä ilmoitus netissä ja näin lapsen elämä on sinetöity. Sosiaalityöntekijöillä ei ole aikaa tutkia huostaanottojen syitä lakiin perustuvana aikana ja näin lasten huostaanottoa on yhä vaikeampi purkaa kun huostaanotto jatkuu yli 30 päivää. Lastensuojelulain tulkinta on  hukassa.  Voisimme säästää lastensuojelun jo todella suuriksi paisuneissa kustannuksissa ja käyttää rahat koko perheen auttamiseen, meillä on siihen kyllä varaa.  Lapset odottavat aivan liian pitkään huostaanoton purkua ja näin luomme pohjan mielenterveysongelmille. Puhumattakaan itsemurhista joita nämä lapset tekevät. Niistäkin vaietaan. Häpeä satavuotias suomi!